Opintotuen puolesta - Typeryyttä vastaan
En ole varsinaisesti sitä tyyppiä joka juoksee mielenosoituksissa. Minusta ne ovat mielipiteen ilmauksina toki huomattavasti tehokkaampia kuin esimerkiksi tämänkaltaisten blogitekstien kirjoittelu, saati sitten sosiaalisessa mediassa itkeminen, mutta en pidä suurista väkijoukoista. Suurina joukkoina ihmiset ovat helposti johdateltavissa ja alistuvat helposti määkimään demagogisia yksinkertaisuuksia agitaattorin toimesta.
Tänä keskiviikkona kuitenkin liityin elämäni ensimmäiseen mielenosoitukseen tuhansien muiden opiskelijoiden rinnalla. Aleksanterin torilta alkanut kylttikulkue jatkui Eduskuntatalon eteen, jossa joukko eri puolueiden edustajia kertoi kannoistaan niin sanotun opintotukiuudistuksen suhteen. Kaiken kaikkiaan pidin poliitikkojen esiintymistä lähinnä häpeällisenä.
Erityisen huono esitys saatiin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten edustajilta, joiden kiertely ja tilanteen käyttäminen puolueensa nokitteluun tuntui suorastaan halvalta. En yleisestikään pidä edellä mainituista puolueista, mutta yleensä heidän retoriikassaan on sentään jonkinlaista tilannesidonnaisuutta. Perussuomalaisten tavoite tuntuu heidän edustajansa puheiden perusteella olevan hallituksen kaataminen ennen vaaleja millä hinnalla tahansa. En edelleenkään ymmärrä, miksi kukaan äänestää kyseistä umpimielisten sosiopaattien kerääntymää.
Mielenosoitus sujui kuitenkin alusta loppuun rauhallisesti ja pian puolueiden tyhjältä tuntuvien lupausten jälkeen tuhannet opiskelijat hälvenivät Helsingin aurinkoiseen iltapäivään. Olen kuullut arvioita noin 5 000 osallistujasta, mutta määrä vaikutti ainakin kulkueen aikana huomattavasti suuremmalta. Kokemuksena meidän pieni kävelyretkemme oli hyvin raitistava. Taidan osallistua mielenosoituksiin jatkossa aktiivisemmin.
Miksi opintuki on säilytettävä nykyisenkaltaisena ja miksi se tarvitsee parannuksia?
Aina välillä tiukkoina taloudellisina aikoina virkamiehet ja päättäjät alkavat etsimään ihmelääkkeitä ongelmiin. Opiskelijat ovat hyvin usein ryhmä, jolle paitsi ladotaan kohtuuttomia odotuksia, myös lyödään pahiten erillaisin leikkauksin ja kiristyksin. Ajatus työurien pidentämisestä opintoja nopeuttamalla on pohjimmiltaan hyvä. Ei ole kenenkään etu, jos opinnot venyvät loputtomasti. Tämä ei kuitenkaan tapahdu köyhdyttämällä kokonainen kansanosa ja pakottamalla heidät työskentelemään täysipäiväisesti opintojen ohessa. Erityisesti Helsingissä pelkkä asumisen hinta pakottaa jo nyt opiskelijat erilaisiin osa-aikatöihin, jotka pahimmillaan vaikeuttavat opiskelun aikautauluja. Valmistumista pienikin työskentely jarruttaa merkittävästi, sillä jopa huonon työn edut tuntuvat luksukselta opiskelijaelämän rinnalla. Tämä tosiasia vaikuttaa olevan todella monelta päättäjältä kateissa - täysipäiväisesti pystyy opiskelemaan pelkän opintotuen varassa vain, jos on valmis asumaan pahvilaatikossa ja kuolemaan nälkään niin tehdessään. Muuhun pelkät tuet eivät riitä.
Tällä hetkellä paine työurien pidentämiseen kohdistuu opiskelijoihin, sillä ryhmä on ääniä kalastaville poliitikoille huomattavasti lempeämpi kuin suuret ikäluokat. Eläkeiän nostaminen edes muutamalla vuodella on itkevien massojen edessä poliittinen umpikuja. Opiskelijat ovat heille paljon helpompi uhri; Lauma nuoria, jotka on mahdollista käsitellä suurena kasvottomana ryhmänä, sen sijaan että mietittäisiin päätösten käytännön seurauksia usein kurjuudessa eläville nuorille ihmisille.
Yksinkertaistettuna juttu on näin: Jos minut pakotetaan tukien leikkauksien takia työskentelemään täyspäiväisesti opintojen ohessa, valmistumiseni tulee lykkääntymään vuosilla. Jos sen sijaan jatkuvien rahahuolien sijaan saisin keskittyä touhuamaan opinnoissani, ja päättäjät yliopistolla ja valtion huipulla sitoutuisivat auttamaan ja tukemaan prosessia - esimerkiksi tutkintorakenteita selkeyttämällä ja kesäkursseja järjestämällä - pystyn mahdollisesti valmistumaan tavoiteajassa tai sitä ennen. Ajatus siitä, että minun vähien rahojeni vieminen tai entistä suurempi velkaantumiseni helpottaisi opiskeluani on täysin absurdi.
Oikeistolainen ajatus ihmisten kannustamisesta tuntuu muuten hyvin paljon samalta kuin nälkäkuolemalla kiristäminen, mutta on varmasti semanttisesti täysin eri asia.
Toivon, että mielenosoituksella näytimme puoleiden edustajille ainakin opiskelijoiden olevan tosissaan asiansa kanssa. Kyseessä on merkittävä tulevaisuuden äänestäjäryhmä, joka maksaa työllään eläkkeet jo lähitulevaisuudessa. Voin ainakin omasta puolestani sanoa, että jos huomisen kehysriihen päätökset syöksevät minut entistä suurempaan kurjuuteen, tulen varmasti muistamaan ketkä asiasta vastasivat vielä vuosien päästäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti