Tätä olenkin jo tovin odottanut

Ylen julkaisema "erityisartikkeli" netin ääri-ilmiöistä on melkoisen vaikuttava. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan siihen. Tosin kenellekkään, joka on netin tai suomalaisten kanssa ollut tekemisissä viimeisinä vuosina, tämä tuskin tulee yllätyksenä. Kysymys ei ole vain internetissä esiintyvästä ilmiöstä, vaan laajemmalle levinneestä kansallisesta kasvaimesta. Artikkelissa mainitaankin, että vastaavaa tulee esimerkiksi sairaaloiden vastaanotoilla ja poliisien arjessa jatkuvasti vastaan. En tiedä mitä tälle voisi tehdä, mutta on tärkeää, että asiasta ainakin puhutaan.

http://yle.fi/uutiset/me_tiedamme_missa_asut/6590408

Mediailmiöiden hysteeris-skitsofreeninen kansakunta

Arkipuheessa hysterialla tarkoitetaan kiihtynyttä reagointitapaa. Ihmiset voivat myös joutua joukkohysterian valtaan, jolloin alkuperäisen syyn lisäksi reagoimiseen vaikuttaa muiden ihmisten tunnetta vahvistava vaikutus.

Skitsofrenia (kreik. skhizein, σχίζειν 'jakaa' + phrēn, phren- φρήν, φρεν- 'mieli'; vanh. jakomielitauti, pirstomielisyys) on yleensä nuorella aikuisiällä alkava monimuotoinen psykoosisairaus. Todellisuudentajun heikkeneminen, tunteiden ja ajatusten välisen yhteyden ja johdonmukaisuuden katkeaminen sekä tahtoelämän ja ajattelutoimintojen häiriintyminen ovat skitsofrenian keskeisiä oireita.

           -Wikipedia.fi

Epäilykseni heräävät aina, kun uutinen muuttuu ”kohuksi” tai ”valtakunnalliseksi puheenaiheeksi”. Nämä median synnyttämät ja sen tarkoituksella ruokkimat ilmiöt alkavat yleensä melko viattomina uutisina, mutta kasvavat verkoissa ja lehtien mielipidekyselyissä melun ja väärän tiedon sekasotkuiksi, jolloin mediatahojen tehtäväksi jää ruokkia ilmiötä pinnallisilla ja tavallisesti tunteisiin vetoavilla päivityksillä.

Lehdille ”mediailmiöt” ovat loistavia tapoja myydä enemmän numeroita, houkutella vierailijoita verkkosivuille ja saada ihmiset jakamaan uutisia sosiaalisessa mediassa. Faktat, taustat ja niin sanottu totuus ovat täysin uhrattavissa tämän ilmaisen palkkapäivän takia. Kun ilmiö kasvaa, voi uutisointi kohdistua kohuun itseensä ja pelkkien reaktioiden raportointi muuttuu myyväksi uutisoinniksi.

Olen huomannut kohu-uutisten seuranneen toisiaan jo muutaman vuoden ajan. Erityisesti iltapäivälehdet ovat kehittäneet mediailmiöiden ruokkimisen omaksi taiteenlajikseen. Kaikki jutut eivät lähde kasvamaan, mutta iltapäivälehtien tehtävä kohujen välissä ei ole tarjota tietoa, vaan tarjota ilmiöitä, johon kasvoton massa yleisö voi tarttua. Uudet mediat ja internetin mukaantulo tiedonvälitykseen ovat antaneet valtaa uutisoinnista yleisölle. Vastuuta ei kanna enää kukaan.

Ajatus syyttömyydestä, kunnes toisin todistetaan, on internetin kasvottoman tuomioistuimen edessä muuttunut lähinnä vitsiksi. Facebookissa poliisilta tai asiaan jollain lailla liittyviltä henkilöiltä vuotaneet tiedot ja kuvat leviävät sekunneissa yhdessä tappovaatimusten kanssa. Tavalliset hysterian tartuttamat ihmiset jakavat tietoja ajattelematta lainkaan seurauksia. Minulle julmienkin lastenmurhaajien tappamisen vaatiminen sosiaalisessa mediassa on vastenmielistä. En kannata kuolemantuomiota, ja uskon oikeusvaltioon, jossa jokaisella on oikeus puolueettomaan oikeudenkäyntiin. Sosiaalinen media ja ilmiötä kasvattaneet ihmiset eivät ota vastuuta teoistaan, ja ihmisten mahdollinen viattomuus tai vääriksi osoittautuneet epäilyt eivät tarkoita mitään. Internetissä tieto on ikuista ja maine mennyttä. 

Viimeisin kohu mediateollisuuden pyörteessä on näennäisen viaton opettajan erottaminen virkavirheestä. Tunnen itse aiheen vain pintapuolisesti, joten en osaa sanoa tilanteesta mitään. Tunnen kuitenkin koulumaailmaa tarpeeksi hyvin tietääkseni sen, etteivät hyvät opettajat eivät saa kenkää pienistä kahnauksista. Lähemmäs 200 000 suomalaista antoi kampanjassa tukensa ihmiselle, josta he eivät tiedä todellisuudessa mitään, ja vieläpä tilanteessa, jossa he eivät olleet osallisina ja josta he todennäköisesti eivät ole kuulleet yhtään todellista tietoa. Tällainen hyväuskoisuus ja naiivius on mielestäni uskomatonta. 

Minä luovutan nimeni vain adresseihin, joihin oikeasti uskon – en tukeakseni mahdollisesti häiriintynyttä persoonaa, jolle liian pitkälle mennyt kurinpidollinen toimi oli todennäköisesti vain viimeinen pisara pitkässä ongelmien sarjassa. Kuten aiemmin sanoin: en todellisuudessa tiedä asiasta mitään. Ehkä mies teki parhaansa ja yritti tehdä työnsä, mutta puutteellisen tiedon valossa en lähde vaatimaan hänen esimiehensä ja kouluviraston päätösten purkamista.

Verkon myötä ihmisten narsistinen ylimielisyys on noussut uuteen potenssiin, ja itsekriittisyys sekä omilla aivoilla ajattelu on mennyt täysin pois muodista. Elämme aikaa, joka on täysin median saartama, maassa jossa vain murto-osalla on minkäänlaista medianlukutaitoa tai kykyä asettaa luettu minkäänlaiseen kontekstiin. Sosiaaliseen mediaan vuotavat ensireaktiot kasaantuvat, ja pian kaikki suhteellisuus lentää ikkunasta. Kansa alkaa tehdä päätöksiä ja äänestää gallupeissa sokeana laumana. Tappouhkaukset alkavat. 

En haluaisi olla näin kyyninen median ja ihmisten suhteen, mutta jatkuvassa hysteerisessä pelon ja raivon sumussa elävät ihmiset eivät yksinkertaisesti kykene järkevään toimintaan tai ymmärtämään toimintansa seurauksia. Kohujen hiljentyessä kolumnistit yrittävät löytää vaihtoehtoisen tavan käsitellä asiaa ja mediatalojen toimitukset alkavat etsimään seuraavaa suurta juttua.

En usko toimittajien Suomessa todellisuudessa kunnioittavan yleisöään lainkaan, vaan pitävän heitä hyväuskoisina tunteellisina houkkina, jotka määkien seuraavat kohuja vaikka kallioilta alas. Kohujen uhrit eli ihmiset, joiden elämä revitään palasiksi kirkuvissa otsikoissa, ovat täysin yhdentekeviä.

Halusin joskus toimittajaksi, mutta nykyisin Suomessa pikaruokaloiden rasvatankkien siivoaminen olisi arvokkaampi, miellyttävämpi ja ennen kaikkea hyödyllisempi tapa tienata elantonsa.

Mikä näissä porukoissa mättää – Ajatukseni yksittäisten puolueiden ongelmista

Tämän blogin tavoite ei ole ajaa minkään yksittäisen poliittisen puolueen tai ajattelutavan asiaa. Joitain asioita toki vastustan, mutta ymmärrän samalla edustavani vain yhtä ajatusvinkkeliä. Tämän tekstin tarkoitus on puolestaan kartoittaa omaa TÄMÄNHETKISTÄ suhtautumistani suomalaisiin puolueisiin ja niiden ongelmiin. En ole yhdenkään puolueen jäsen, enkä johdonmukaisesti äänestä yhtäkään niistä vaaleissa. Toivoisin ihmisten äänestävän tilanteen mukaan sokean puolueuskollisuuden sijaan, ja pyrkivän äänestämään omien etujensa sijaan porukkaa, jonka hän kokee parhaiten ajavan meidän kaikkien asiaa. Ja mielipiteensä muuttaminen on oikeasti ihan jees.

Kokoomus

Puolue on onnistunut keräämään suosiota ennen kaikkea asiallisella ja ”realiteetteihin” pohjautuvalla imagollaan. Vanha porvareiden ja rojalistien sikarikerho ei kuitenkaan ole päässyt eroon kovasta oikeistolaissiivestään ja Amerikan republikaaneita lainatuista yksityistämisen teeseistään. Puolueen asiallista linjaa painaa erityisesti puolueen äärioikeistolainen nuorisojärjestö, jonka aloitteet ja mielipiteet lähentelevät enemmän Perussuomalaisten kuin emopuolueensa linjaa. Kokoomus haluaa esiintyä pragmaattisena, mutta sen konservatiivisten ja liike-elämän johdolle kumartavien linjojen takaa löytyy oma ideologia, jonka mukaan ihmisen arvo on mitattavissa rahalla ja vapaa markkinatalous on alttari, johon keskiluokka kannattaa uhrata. Ajoittain huomaan nyökkäilevän Kokoomuksen ajamien asioiden kanssa, mutta en pysty samaistumaan poliittiseen ryhmään, jonka mielestä palkkaani olisi alennettava ja opintotukeni poistettava. 

SDP

Sosiaalidemokraatit olivat pitkään edustuksellinen puolue, joka ajoi vahvojen ammattiliittositeidensä avulla samaan aikaan sekä keskiluokan että työväen etuja, ja onnistui parantamaan valtavan määrän asioita, jotka nyt katsotaan jo itsestäänselvyyksiksi. Puolue on kuitenkin Lipposen aikojen jälkeen jumiutunut poliittiseen umpikujaan, ja siltä puuttuu kunnollinen suunta sekä johtajuus. Sen sijaan, että puolue pitäisi kynsin hampain kiinni ideologiasta ja saavutetuista eduista, tulisi sen kehittää uusia ideoita uuteen maailmantalouden tilanteeseen. SDP:llä on Suomessa suuri potentiaalinen kannattajakunta, mutta sen nykyinen karismaton ja jäykkä puheenjohtaja sekä poliittiset muumioedustajat ovat onnistuneet karkottamaan äänestäjiä joukoittain. En siten usko, että SDP:llä on vahvaa tulevaisuutta niin kauan kuin sen johtajisto pysyy samana. 

Perussuomalaiset

Olen kirjoittanut persujen ongelmista jo paljon. Kyseessä on osin ymmärrettävän poliittisen turhautumisen purkautumiskanava, jolla on muutamia hyviä ajatuksia, mutta jonka äärioikeisto ja äänekkäiden demagogien joukko on kaapannut. En usko puolueesta olevan maallemme muuta kuin haittaa, mutta pidän myös harmillisena, että niin moni ihminen uskoo niin voimakkaasti tämän joukkion toimintaan. Puolueen johtaja on ahdasmielinen kiihkokatolinen, joka vastustaa ehkäisyä, aborttia ja naisten ja miesten välistä liian vapaata kanssakäymistä. Vaikka retoriikka olisi viihdyttävää, on tämä kombinaatio historian väärällä puolella. Toivon vain, ettei tämä populistinen auto-onnettomuus aiheuta ajan myötä liikaa vahinkoa, jos se nousee vielä nykyistäkin suositummaksi. En usko, että kansa aina tietää parhaiten.

Keskusta

Fakta on, että suurin osa suomalaista asuu Kehä III:n ulkopuolella. Päätöksiä tekevät eivät tätä aina muista. Hyvin nopeasti eteläisestä Suomesta poistuessa joukkoliikenne käytännössä loppuu ja olosuhteet muuttuvat huomattavan erilaisiksi kuin Helsingissä. Keskusta on perinteisesti ollut maanviljelijöiden ja taajama-alueen ulkopuolella asuvien puolue. Minusta on tärkeää, että myös nämä ihmiset muistetaan ja heidän asiaansa ajetaan voimakkaasti. Keskusta ei kuitenkaan puolueena ole pystynyt viimeisinä vuosina muuhun kuin poliittiseen kähmintään, korruptioon ja takinkääntöihin. Sen oppositiopolitiikka on epäjohdonmukaista verrattuna sen käytökseen vallassa ollessa, eikä se mielestäni myöskään ole onnistunut löytämään ajamiensa asioiden ydintä. Henkilökohtaisesti pidän maakuntien elämänmahdollisuuksien ja infrastruktuurin kehittämistä tärkeänä. Kepu ei niiden suhteen kuitenkaan onnistu kuin pettämään. Suomen maakuntia ei pidetä hengissä vetoamalla vain perinteisiin, eikä puolueella ei ole tarjota mitään muuta kuin vanhoja ja jäykkiä ratkaisuita. 

Vihreät

Minulla on hieman kaksijakoinen suhde Vihreisiin. Olen äänestänyt puoletta useasti, ja mielestäni puolueella on monia nyky-Suomen lahjakkaimpia yksilöitä ehdokkaina sekä hyviä ajatuksia maamme tulevaisuudesta. En kuitenkaan voi sanoa kannattavani ryhmää aukottomasti. Vihreissä on mukana myös fanaatikkoja, idealisteja ja haihattelijoita, jotka ovat täysin pihalla todellisesta elämästä ja sen haasteista. Minulle luonnonsuojelu on tärkeä asia, mutta en voi kannattaa lyhytnäköisiä lakialoitteita, jotka hankaloittavat tavallisten ihmisten elämää ja pahimmillaan jopa kääntyvät tarkoitustaan vastaan. Vihreiden ongelmana on myös sen leimautuminen yhden asian puolueeksi, joka ei saa asioita aikaiseksi. Minun mielestäni puolueen tulisi pyrkiä politisoimaan sen ajamia asioita nykyistä ankarammin ja kertomaan tarkemmin sen saavutuksista ja pyrkimyksistä. Haluan tietää, mitä äänelläni saan.

  

Vasemmistoliitto

Minun mielestäni Suomen vasemmisto ei ole onnistunut ollenkaan hyödyntämään talouskriisiä ja koventuneita arvoja kampanjoissaan tai tarjoamaan hyviä vaihtoehtoja nykypolitiikalle. Puoluetta rampauttaa jakautuminen Vihreitä lähellä olevien (usein) kaupunkilaisten siipeen ja vanhakantaisiin kommareihin, jotka vastustavat kaikkea rahatalouteen liittyvää puhtaasti periaatteesta. Puolueella ei ole todellista yhtenäistä keskustaa sen puheenjohtajaa lukuun ottamatta, ja sen tavoitteet tuntuvat osin keskenään ristiriitaisilta. Vasemmistoliitto on työväen puolue, jonka työväki on osin hylännyt. Ellei puolue uudistu ja keskitä tavoitteitaan, uskon sen kannattajien määrän laskevan jatkossakin. Toisaalta puolueen puheenjohtaja on median sekä nuorten suosiossa, ja hän on onnistunut ihailtavasti välttelemään sudenkuoppia, joihin muut Kataisen hallituksen jäsenet ovat putoilleet.

Kristillisdemokraatit

En usko jumalaan konseptina tai henkilönä, en usko Raamatun auktoriteettiin, en usko kristittyjen moraaliseen ylemmyyteen, en myöskään usko tarvitsevani jatkuvaa holhousta valtion puolelta. Uskon siihen, että oman elämänsä avustettu päättäminen voi olla joskus paras ratkaisu, ja että alkoholi on kohtuudella (ja silloin tällöin myös vähän runsaammin) nautittuna ihan ok. Kuulun myös siihen ihmisryhmään, jonka mielestä tasa-arvoinen avioliittolainsäädäntö on välttämättömyys. Lisäksi minulla on myös erittäin vahva usko siihen, että uskonto täytyy pitää erillään valtiosta. Ei siis oikein kolahda. 

RKP

Olen kotoisin alueelta, jossa ruotsia ei kuule juuri missään koulun ulkopuolella ja jossa ihmisillä on syvään juurtunut epäluuloisuus suomenruotsalaisia kohtaan. Kun muutin pääkaupunkiseudulle, ja välissä Jyväskylään, opin kuitenkin pitämään sekä ruotsin opiskelusta, että sen käytöstä. Suomenruotsalaisten intressit esimerkiksi kulttuurin ja vähemmistöjen (okei… etupäässä omansa) ajamiseen resonoivat omieni kanssa vahvasti. En kuitenkaan pidä puolueen yksisilmäisestä kielipolitikoinnista tai sen edustajien holhousvaltioon pyrkivistä aloitteista. Puolue on pysynyt kauan hallituksessa ja sen tavoitteena tuntuu olevan lähinnä status quon ylläpitäminen. Sympatiani ovat kielivähemmistön puolella, mutta toivoisin, että puolue käyttäisi aikansa myös uusien ratkaisujen keksimiseen pelkän puolustustaistelun sijaan.