Arkipuheessa hysterialla tarkoitetaan kiihtynyttä
reagointitapaa. Ihmiset voivat myös joutua joukkohysterian valtaan, jolloin alkuperäisen syyn lisäksi
reagoimiseen vaikuttaa muiden ihmisten tunnetta vahvistava vaikutus.
Skitsofrenia (kreik. skhizein,
σχίζειν 'jakaa' + phrēn, phren- φρήν, φρεν- 'mieli'; vanh. jakomielitauti, pirstomielisyys) on yleensä
nuorella aikuisiällä alkava monimuotoinen psykoosisairaus. Todellisuudentajun heikkeneminen, tunteiden ja
ajatusten välisen yhteyden ja johdonmukaisuuden katkeaminen sekä tahtoelämän ja
ajattelutoimintojen häiriintyminen ovat skitsofrenian keskeisiä oireita.
-Wikipedia.fi
Epäilykseni heräävät aina, kun uutinen muuttuu ”kohuksi” tai
”valtakunnalliseksi puheenaiheeksi”. Nämä median synnyttämät ja sen
tarkoituksella ruokkimat ilmiöt alkavat yleensä melko viattomina uutisina,
mutta kasvavat verkoissa ja lehtien mielipidekyselyissä melun ja väärän tiedon
sekasotkuiksi, jolloin mediatahojen tehtäväksi jää ruokkia ilmiötä
pinnallisilla ja tavallisesti tunteisiin vetoavilla päivityksillä.
Lehdille
”mediailmiöt” ovat loistavia tapoja myydä enemmän numeroita, houkutella
vierailijoita verkkosivuille ja saada ihmiset jakamaan uutisia sosiaalisessa
mediassa. Faktat, taustat ja niin sanottu totuus ovat täysin uhrattavissa tämän
ilmaisen palkkapäivän takia. Kun ilmiö kasvaa, voi uutisointi kohdistua kohuun itseensä
ja pelkkien reaktioiden raportointi muuttuu myyväksi uutisoinniksi.
Olen huomannut kohu-uutisten seuranneen toisiaan jo muutaman
vuoden ajan. Erityisesti iltapäivälehdet ovat kehittäneet mediailmiöiden
ruokkimisen omaksi taiteenlajikseen. Kaikki jutut eivät lähde kasvamaan, mutta
iltapäivälehtien tehtävä kohujen välissä ei ole tarjota tietoa, vaan tarjota
ilmiöitä, johon kasvoton massa yleisö voi tarttua. Uudet mediat ja internetin
mukaantulo tiedonvälitykseen ovat antaneet valtaa uutisoinnista yleisölle. Vastuuta
ei kanna enää kukaan.
Ajatus syyttömyydestä, kunnes toisin todistetaan, on
internetin kasvottoman tuomioistuimen edessä muuttunut lähinnä vitsiksi. Facebookissa
poliisilta tai asiaan jollain lailla liittyviltä henkilöiltä vuotaneet tiedot ja
kuvat leviävät sekunneissa yhdessä tappovaatimusten kanssa. Tavalliset
hysterian tartuttamat ihmiset jakavat tietoja ajattelematta lainkaan seurauksia.
Minulle julmienkin lastenmurhaajien tappamisen vaatiminen sosiaalisessa
mediassa on vastenmielistä. En kannata kuolemantuomiota, ja uskon
oikeusvaltioon, jossa jokaisella on oikeus puolueettomaan oikeudenkäyntiin.
Sosiaalinen media ja ilmiötä kasvattaneet ihmiset eivät ota vastuuta teoistaan,
ja ihmisten mahdollinen viattomuus tai vääriksi osoittautuneet epäilyt eivät
tarkoita mitään. Internetissä tieto on ikuista ja maine mennyttä.
Viimeisin kohu mediateollisuuden pyörteessä on näennäisen
viaton opettajan erottaminen virkavirheestä. Tunnen itse aiheen vain pintapuolisesti,
joten en osaa sanoa tilanteesta mitään. Tunnen kuitenkin koulumaailmaa
tarpeeksi hyvin tietääkseni sen, etteivät hyvät opettajat eivät saa kenkää
pienistä kahnauksista. Lähemmäs 200 000 suomalaista antoi kampanjassa
tukensa ihmiselle, josta he eivät tiedä todellisuudessa mitään, ja vieläpä
tilanteessa, jossa he eivät olleet osallisina ja josta he todennäköisesti eivät
ole kuulleet yhtään todellista tietoa. Tällainen hyväuskoisuus ja naiivius on mielestäni
uskomatonta.
Minä luovutan nimeni vain adresseihin, joihin oikeasti uskon
– en tukeakseni mahdollisesti häiriintynyttä persoonaa, jolle liian pitkälle
mennyt kurinpidollinen toimi oli todennäköisesti vain viimeinen pisara pitkässä
ongelmien sarjassa. Kuten aiemmin sanoin: en todellisuudessa tiedä asiasta
mitään. Ehkä mies teki parhaansa ja yritti tehdä työnsä, mutta puutteellisen
tiedon valossa en lähde vaatimaan hänen esimiehensä ja kouluviraston päätösten
purkamista.
Verkon myötä ihmisten narsistinen ylimielisyys on noussut uuteen potenssiin,
ja itsekriittisyys sekä omilla aivoilla ajattelu on mennyt täysin pois
muodista. Elämme aikaa, joka on täysin median saartama, maassa jossa vain
murto-osalla on minkäänlaista medianlukutaitoa tai kykyä asettaa luettu
minkäänlaiseen kontekstiin. Sosiaaliseen mediaan vuotavat ensireaktiot
kasaantuvat, ja pian kaikki suhteellisuus lentää ikkunasta. Kansa alkaa tehdä
päätöksiä ja äänestää gallupeissa sokeana laumana. Tappouhkaukset alkavat.
En haluaisi olla näin kyyninen median ja ihmisten suhteen,
mutta jatkuvassa hysteerisessä pelon ja raivon sumussa elävät ihmiset eivät yksinkertaisesti
kykene järkevään toimintaan tai ymmärtämään toimintansa seurauksia. Kohujen
hiljentyessä kolumnistit yrittävät löytää vaihtoehtoisen tavan käsitellä asiaa
ja mediatalojen toimitukset alkavat etsimään seuraavaa suurta juttua.
En usko
toimittajien Suomessa todellisuudessa kunnioittavan yleisöään lainkaan, vaan
pitävän heitä hyväuskoisina tunteellisina houkkina, jotka määkien seuraavat
kohuja vaikka kallioilta alas. Kohujen uhrit eli ihmiset, joiden elämä revitään
palasiksi kirkuvissa otsikoissa, ovat täysin yhdentekeviä.
Halusin joskus toimittajaksi, mutta nykyisin Suomessa pikaruokaloiden
rasvatankkien siivoaminen olisi arvokkaampi, miellyttävämpi ja ennen kaikkea
hyödyllisempi tapa tienata elantonsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti