Tekopyhyyttä, rikollisuutta ja opportunismia – Näkökulmia erääseen puolueeseen

 Alla oleva kirjoitus on hieman vanhempaa perua. En kuitenkaan juuri ole muuttanut mielipidettäni sen kirjoittamisen jälkeen.

Olen tarkoituksella vältellyt tämän aiheen puimista julkisuudessa. Kyse ei niinkään ole siitä, etteikö minulla olisi siitä sanottavaa, vaan enemmänkin tietynlaisesta taisteluväsymyksestä. Perussuomalaisten puiminen suomalaisessa virallisemmassa mediassa ja verkon syövereissä on tuntunut ainoastaan edistävän tämän takaperoista 50-luvun Suomea haikailevan populistisen koulukiusaajia muistuttavan joukon toimintaa. Viimeiset vuodet ovat osoittaneet ainakin sen, että suomalaiset toimittajat ovat parhaimmillaan median omia umppa lumppia, jotka uskollisesti tuottavat STT:ltä revityn sisällön yleisölleen ja pahimmillaan julkisuudenhakuisia, laiskoja ja armottoman epäpäteviä pintakiitäjiä, joiden pahimpana vastustajana tuntuu olevan korruptoituneiden liikemiehien tai vaiettujen rikosten sijaan ajatus modernista hyvinvointivaltiosta jossa kansalaisilla on oikeus elää rauhassa elämäänsä, ilman pelkoa vainoamisesta tai väkivallasta. 

Perussuomalaiset ovat tarjonneet suomalaiselle medialle jatkuvan skandaalien ja mielipiteiden tulvan josta kirjoittaa keskinkertaisia, kritiikittömiä juttuja ja suomalainen media on tarjonnut puolueelle käytännössä ilmaisen propaganda-alustan, jonka avulla kaikkein vastenmielisimmätkin rasistiset mielipiteet on saatu työpaikkojen kahvipöytiin ja nettien foorumeille ilman hikeä tai suurempaa yritystä. Toisaalta Suomessa tuskin lienee enää yhtään toimittajaa, joka ei jonkun puolueelle edes osittain kriittisen juttunsa takia olisi saanut räikeitä haukkumissähköposteja tai suorannaisia tappouhkauksia. Sama pätee muuten myös esimerkiksi tutkijoihin ja muihin julkisuuden hahmoihin, joiden työ tai mielipiteet eivät ole puoleen virallisten tai epävirallisten tavoitteiden mukaisia. 

Minun mielestäni Perussuomalaisten selvässä rasismissa ja oikeusvaltion halveksimisessa vellominen on kuitenkin suurin yksittäinen virhe johon puoluetta kritisoivat syyllistyvät. Tosiasia nimittäin on, että puolueen kannattajille näillä seikoilla ei ole mitään väliä. Lähestulkoon jokainen puolueen kannattaja joko tietää puolueessa suurta roolia näyttelevien uusnatsien ja muiden ”isänmaan ystävien” olemassaolosta ja mielipiteistä, tai ei vain välitä niistä. Puolueen kannattajat tietävät myös yksittäisten edustajien ”sairaslomista”, rikostuomioista ja alkoholisotkuista. Kylmä fakta kuitenkin on, että heille nämä seikat ovat toissijaisia. Puolueen saamat äänet eivät olleet vahinko. 

Asiaa on joskus vaikea teroittaa erityisesti eteläisessä Suomessa asuville intellektuelleille ja idealisteille, mutta suomalaisista hyvin iso osa on väkivaltaisia, nihilistisiä, rasisteja joita yhdistää epämääräinen tyytymättömyyden tunne ja viha sekä ”Helsingin herroja”, että ”eliittiä” kohtaan. Mitä kauemmas Helsingistä edetään, sen todennäköisemmin turpaan saamisen syyksi riittää pelkkä pääkaupungista muistuttava puhetapa, tai hieman tummempi ihon pigmentti. Näitä suomalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa kansanedustajien rikostuomiot tai muut harkitsemattomuudet, he itseasiassa vain pitävät hyvänä asiana, jos kansainväliset suhteet häiriintyvät ja sisäpolitiikka vaikeutuu kohtuuttomasti hajottamaan pyrkivän oppositiopolitiikan ansiosta. 

Yhdessä asiassa Persut nimittäin ovat osittain oikeassa; he todella edustavat osaa kansasta. Toivoisin kuitenkin joskus, että he retoriikassaan muistaisivat noin 85 % - 80 % suomalaisista edelleen vastustavan puoluetta. Koko kansaa heillä ei todellakaan ole taskuissaan. 

Minua hämmästyttää usein, miksi kaikki kritiikki puoluetta kohtaan kuitenkin tiivistyy aina samoihin valitusvirsiin. Kritiikin tulisi pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Hämmentävää onkin siksi yhä uudelleen lukea Perussuomalaisten kansanedustajien rikossyytteistä tai muista heidän äänestäjiään kiinnostamattomista asioista. Kyllä kannattajat tiesivät mitä äänestivät.

Sen sijaan puolueen kannattajat tuskin ovat tietoisia tai kykenevät katsomaan asioita toisista perspektiiveistä, jotka tuskin suoraan sanottuna kuulostavat heistä todennäköisesti huomattavasti vähemmän mieltä kiihottavilta kuin somalien ja homoseksuaalien laivaaminen Ahvenanmaalle. Kyse ei aina välttämättä ole edes ajattelukyvyn puutteesta, vaan ympäristöstä, joka ei rohkaise kysymään oikeita kysymyksiä. 

      Miksi isänmaallisuudellaan retostelevan ja sanoja veteraanien suuhun työntävän puolueen kaikki tavoitteet edistävät Venäjän valta-asemaa Suomea kohtaan?

Tämä kohta voi aluksi tuntua hieman hämmentävältä. Se voi jopa herättää puolustusreaktioita kuten: ”Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vastustaneet puolustusvoimien määrärahaleikkauksia” tai ”Puolue edistää vahvaa ja itsenäistä Suomea”. Tämän kaltaiset kommentit kertovat kuitenkin lähinnä joko hämmentävän naiivista asenteesta ulkopolitiikkaan tai todellisesta sokeudesta nykymaailman ja lähimenneisyyden todellisuuksia kohtaan. 

Tosiasia on, että Suomella ei missään olosuhteissa ole resursseja käydä uskottavaa puolustussotaa mitään valtiota vastaan jolla on resursseja hyökkäykseen. Ainoa tapa varmistaa maanpuolustuksellinen uskottavuus nykymaailmassa on strateginen liittoutuminen muiden valtioiden kanssa. Liittolaisiksi tulee kuitenkin valita valtioita, joiden arvomaailma ja intressit yhtyvät omiin. 

Venäjä ei esimerkiksi ole todellisessa liitossa minkään muun valtion kanssa, sillä on ainoastaan kumppaneinaan valtioita, jotka ovat siitä tavalla tai toisella suoraan riippuvaisia. Tämä suhde tarkoittaa sitä, että Moskova voi sanella näiden maiden sisäpolitiikkaa huomattavan pitkälle ja sillä on lukuisia painostuskeinoja varmistaa tahtonsa toteutuminen. Myös Suomi on ajoittain kokenut Venäjän kylmän suurvaltapoliittisen painostuksen historiansa aikana, ja näistä kerroista viimeisimmät ovat tapahtuneet aivan viime aikoina. Ajatus siitä, että Suomi olisi Venäjälle tasavertainen rajanaapuri, on lyhytnäköisyydessään yksinkertaisesti lapsellinen. Luonnollisia liittolaisia esimerkiksi muista pohjoismaista tai EU:sta on Perussuomalaisten mielestä kuitenkin turha lähteä hakemaan. Puolueen mielestä on maan etu jäädä sotilaallisesti yksin. 

Jos Perussuomalaisten Venäjää myötäilevästä politiikasta haluaa löytää muita esimerkkejä, on puolueen kielipolitiikka toinen hyvä esimerkki. Ruotsin kieli ja suomenruotsalaiset ovat oleellinen osa maan historiaa ja sen länteen suuntautuvaa identiteettiä. Persuille tämä perinteisyys ja osa historiaa on kuitenkin jotain mikä täytyy saada purettua. Kysymys ei todellisuudessa ole muusta kuin syvällä piilevästä hurrivihasta, mutta jos motiivit jätetään tässä yhteydessä tarkemmin käsittelemättä, ei seurauksia ainakaan voi. Persujen retoriikassa korostetaan usein venäjän opetuksen lisäämistä. Vaikka kieli onkin epäilemättä hyödyllinen ja sen osaaminen valtti työelämässä, on kyseessä myös Venäjän näkökulmasta enemmänkin ”isännän valinta”. Ruotsi ei Suomessa ole vain kieli, vaan osa länteen suuntautuvaa kulttuuriympäristöä. Siitä luopuminen tarkoittaa automaattisesti katsomista toiseen ilmansuuntaan. 

Jos kielipolitiikan haluaa jättää keskustelun ulkopuolelle, on kuitenkin otettava vielä esille Perussuomalaisten EU-vastaisten tavoitteiden mahdolliset seuraukset. Nyt Suomi on osa yhtä maailman mahtavimmista valtioliittotumista, jonka edustaja voi keskustella tasaveroisesti Kiinan, Venäjän tai Yhdysvaltojen johtajien kanssa. Yksinäinen ”itsenäinen” Suomi olisi pohjoisessa sijaitseva kärpäsenlika, jonka mielipiteet ja tavoitteet hädin tuskin edes kuuluisivat suurvaltojen korviin. Kiihkonationalisteilta tuntuu menevän ohitse se tosiasia, että kylmä sota ja siitä seurannut Suomen erityisasema on ohitse. Suuressa mittakaavassa koko maamme voisi kadota kartalta, ja sitä ei edes huomattaisi maailmalla muuna kuin kurssien pienenä notkahduksena. Aktiivinen ja tiivis poliittinen liittoutuminen EU:ssa on paitsi taloudellinen etu, myös se megafoni, jonka ansiosta maamme vaikutusvalta säilyy edes nykyisellä tasollaan. Ilman EU:ta Venäjä voisi käytännössä sanella Suomelle missä mennään ja mitä halutaan, nyt voimme ainakin hakea turvaa ja varmuutta unionissa olevilta isommilta kavereiltamme. Perussuomalaiset kuitenkin järjestelmällisesti vastustavat tätä ja haluavat maamme palaavan Suomettumisen aikaan jonnekin 70–80 –lukujen käänteeseen. 

Taannoin eräs venäläinen lehti ylisti Persujen Venäjän etujen myönteistä politiikkaa. Puolue tuskin itse haluaa näyttäytyä Putinin käsikassarana, mutta sen politiikka on johdonmukaisesti palvellut etupäässä itäisen naapurimme toiveita. Minun mielestäni olisi suotavaa, että Persut tulisivat rehellisesti asiassa esille ja myöntäisivät pitävänsä Venäjää EU:ta parempana liittolaisena. Minulle henkilökohtaisesti isänmaallisen leikkiminen ja veteraanien häpäiseminen äänien toivossa on häpeällistä toimintaa - erityisesti jos pitkän tähtäimen tavoitteena on saada Suomen ulkopoliittinen tilanne samaan tilaan kuin se on esimerkiksi Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Tiedän myös useiden puolueen kannattajien olevan tässä asiassa samaa mieltä kanssani. 

          Miksi Perussuomalaiset haluavat tärvellä Suomen luonnon?

Silläkin uhalla, että kuulostan tätä kysyessäni Vihreiden jäseneltä, täytyy minun ottaa esille Persujen johdonmukainen ympäristölakien vastustus. Jos puolueelta asiaa kysyy, ovat yksittäisten verkkokalastajien oikeudet tärkeämmät kuin Saimaannorpan säilyminen, lievät petojen aiheuttamat vuotuiset vahingot tarpeeksi suuri syy tappaa sudet sukupuuttoon maastamme ja tehtaiden oikeus rajattomiin päästöihin tärkeämpää kuin puhdas ilma. 

Timo Soini on henkilökohtaisesti sanonut, ettei hän usko ilmaston lämpenemiseen ja vastustaa kaikkia sitä hidastamaan pyrkiviä ympäristölakeja. Tieteen tulokset eivät puolueen puheenjohtajalle toki ole ennenkään olleet tärkeitä, sillä Soinin mukaan kenen tahansa mielipide on yhtä tärkeä kuin asiaa vuosia tutkineiden ammattilaisten. Asiaa toki usein perustellaan puolueessa Suomen päästöjen vähäisyydellä verrattuna esimerkiksi Kiinan päästöihin ja luontoa suojelemaan tähtäävän lainsäädännön hankaloittavan maan asemaa globaalissa kilpailussa. Minä itse henkilökohtaisesti pidän elämän jatkumista lyhyen tähtäimen voittoja tärkeämpänä asiana ja Suomen päästöjen pienuuden taakse turvautumista moraalisena pelkuruutena. ”En minä tappanut kuin yhden, maailmassa on paljon pahempiakin murhaajia”. 

Suomen valtti esimerkiksi matkailumaana on nimenomaan harvinaisen puhdas ja runsas luonto. Emme pysty kilpailemaan gourmet-elämyksillä tai halvoilla hinnoilla, mutta järvemme, josta voi halutessaan vaikka juoda, ovat todellinen ässä hihassamme. Perinteisen raskaan teollisuuden hitaasti kuollessa, on sen tekohengittäminen ympäristölakien tuhoamisella erittäin lyhytnäköistä ja vastuutonta toimintaa. Vaikka turismi ei ehkä työllistä suoraan samalla tavoin kuin tehtaat, on se kuitenkin välillisesti erittäin merkittävä tulonlähde maallemme. Minun mielestäni on tyhmää hankaloittaa kasvavan alan toimintaa pienien lisävoittojen tähden. Talvivaaran katastrofi on ollut mahdollinen vain ympäristölainsäädäntöä halveksivien poliitikkojen tähden, jollaisia Persuilla tuntuu muuten olevan puolueellinen. 

          Ostaisitko sinä tältä mieheltä auton?

Ottaisin vielä tämän kirjoituksen lopuksi esille erään asian, joka tuntuu usein poliittisen keskustelun kuumentuessa unohtumaan. Poliitikoilla/kansanedustajilla on kaksi tärkeää roolia 1) maan asioiden hoitaminen (lue: rahan jakaminen ja lakien säätäminen) 2) maan edustaminen ulospäin. 

Kokoomus ei ole koskaan kuulunut suosikkipuolueisiini ja pidän sen arvomaailmaa osittain hyvinkin vieraana itselleni. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että he ovat onnistuneet kehittämään pragmaattisen asianhoitajien ja kauppamiesten –imagon puolueelleen ja näiden olevan juuri niitä asioita mitä maassamme tarvittaisiin lisää. Tällä hetkellä liian moni kansanedustaja ja hallituksen jäsen keskittyy kansakunnan moraalin vahtimiseen ja holhousvaltiokehityksen edistämiseen, sillä ne ovat verrattain helppoja toiminnan kenttiä. Minun mielipiteeni on, että maamme kaipaa ensisijaisesti ihmisiä, jotka osaavat tehdä päätöksiä empatialla ja harkinnalla, mutta myös karismaattisia myyntitykkejä, jotka saavat maamme näyttämään hyvältä. 

Perussuomalaiset eivät ole hyviä kummassakaan edellä mainituissa tehtävissä. Puolueen vaikutus kuntapolitiikassa on ollut pääsääntöisesti parhaimmillaankin vain tyydyttävää tai konsensusta ylläpitävää, ja valtakunnanpolitiikassa lähinnä hyökkäävää ja hajottavaa. Puolueen edustajista vain harva osaa tuoda itseään edustavasti esille, puhuu kieliä tai pystyy keskustelemaan hyvällä yleissivistyksellä ulkomaalaisten diplomaattien kanssa. Hakkaraisesta, Oinosesta ja Immosesta lähtien puoleen edustajat ovat jäykkiä tai karkeita. Heitä on mahdotonta ottaa todella vakavasti tai he onnistuvat vain kuulostamaan sosiaalisesti häiriintyneiltä punaniskoilta. Soini on puolueen karismaattisin ja viihdyttävin puhuja, silti hänen BBC-haastattelunsa antoi ilmi paitsi hänen kielitaitonsa puutteet, myös hänen politiikkansa takana ammottavan tyhjyyden ja uskonnollisen fanatismin. Suomi ei tarvitse sellaista edustusta maailmalle.

Perussuomalaisten joukossa on epäilemättä monia autokauppiaita ja liikemiehiä, mutta puolueen kansanedustajissa särmää ja edustavuutta on turha lähteä hakemaan. Näiltä ihmisiltä minä en ostaisi autoa edes alennuksella.