Tekopyhyyttä, rikollisuutta ja opportunismia – Näkökulmia erääseen puolueeseen

 Alla oleva kirjoitus on hieman vanhempaa perua. En kuitenkaan juuri ole muuttanut mielipidettäni sen kirjoittamisen jälkeen.

Olen tarkoituksella vältellyt tämän aiheen puimista julkisuudessa. Kyse ei niinkään ole siitä, etteikö minulla olisi siitä sanottavaa, vaan enemmänkin tietynlaisesta taisteluväsymyksestä. Perussuomalaisten puiminen suomalaisessa virallisemmassa mediassa ja verkon syövereissä on tuntunut ainoastaan edistävän tämän takaperoista 50-luvun Suomea haikailevan populistisen koulukiusaajia muistuttavan joukon toimintaa. Viimeiset vuodet ovat osoittaneet ainakin sen, että suomalaiset toimittajat ovat parhaimmillaan median omia umppa lumppia, jotka uskollisesti tuottavat STT:ltä revityn sisällön yleisölleen ja pahimmillaan julkisuudenhakuisia, laiskoja ja armottoman epäpäteviä pintakiitäjiä, joiden pahimpana vastustajana tuntuu olevan korruptoituneiden liikemiehien tai vaiettujen rikosten sijaan ajatus modernista hyvinvointivaltiosta jossa kansalaisilla on oikeus elää rauhassa elämäänsä, ilman pelkoa vainoamisesta tai väkivallasta. 

Perussuomalaiset ovat tarjonneet suomalaiselle medialle jatkuvan skandaalien ja mielipiteiden tulvan josta kirjoittaa keskinkertaisia, kritiikittömiä juttuja ja suomalainen media on tarjonnut puolueelle käytännössä ilmaisen propaganda-alustan, jonka avulla kaikkein vastenmielisimmätkin rasistiset mielipiteet on saatu työpaikkojen kahvipöytiin ja nettien foorumeille ilman hikeä tai suurempaa yritystä. Toisaalta Suomessa tuskin lienee enää yhtään toimittajaa, joka ei jonkun puolueelle edes osittain kriittisen juttunsa takia olisi saanut räikeitä haukkumissähköposteja tai suorannaisia tappouhkauksia. Sama pätee muuten myös esimerkiksi tutkijoihin ja muihin julkisuuden hahmoihin, joiden työ tai mielipiteet eivät ole puoleen virallisten tai epävirallisten tavoitteiden mukaisia. 

Minun mielestäni Perussuomalaisten selvässä rasismissa ja oikeusvaltion halveksimisessa vellominen on kuitenkin suurin yksittäinen virhe johon puoluetta kritisoivat syyllistyvät. Tosiasia nimittäin on, että puolueen kannattajille näillä seikoilla ei ole mitään väliä. Lähestulkoon jokainen puolueen kannattaja joko tietää puolueessa suurta roolia näyttelevien uusnatsien ja muiden ”isänmaan ystävien” olemassaolosta ja mielipiteistä, tai ei vain välitä niistä. Puolueen kannattajat tietävät myös yksittäisten edustajien ”sairaslomista”, rikostuomioista ja alkoholisotkuista. Kylmä fakta kuitenkin on, että heille nämä seikat ovat toissijaisia. Puolueen saamat äänet eivät olleet vahinko. 

Asiaa on joskus vaikea teroittaa erityisesti eteläisessä Suomessa asuville intellektuelleille ja idealisteille, mutta suomalaisista hyvin iso osa on väkivaltaisia, nihilistisiä, rasisteja joita yhdistää epämääräinen tyytymättömyyden tunne ja viha sekä ”Helsingin herroja”, että ”eliittiä” kohtaan. Mitä kauemmas Helsingistä edetään, sen todennäköisemmin turpaan saamisen syyksi riittää pelkkä pääkaupungista muistuttava puhetapa, tai hieman tummempi ihon pigmentti. Näitä suomalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa kansanedustajien rikostuomiot tai muut harkitsemattomuudet, he itseasiassa vain pitävät hyvänä asiana, jos kansainväliset suhteet häiriintyvät ja sisäpolitiikka vaikeutuu kohtuuttomasti hajottamaan pyrkivän oppositiopolitiikan ansiosta. 

Yhdessä asiassa Persut nimittäin ovat osittain oikeassa; he todella edustavat osaa kansasta. Toivoisin kuitenkin joskus, että he retoriikassaan muistaisivat noin 85 % - 80 % suomalaisista edelleen vastustavan puoluetta. Koko kansaa heillä ei todellakaan ole taskuissaan. 

Minua hämmästyttää usein, miksi kaikki kritiikki puoluetta kohtaan kuitenkin tiivistyy aina samoihin valitusvirsiin. Kritiikin tulisi pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Hämmentävää onkin siksi yhä uudelleen lukea Perussuomalaisten kansanedustajien rikossyytteistä tai muista heidän äänestäjiään kiinnostamattomista asioista. Kyllä kannattajat tiesivät mitä äänestivät.

Sen sijaan puolueen kannattajat tuskin ovat tietoisia tai kykenevät katsomaan asioita toisista perspektiiveistä, jotka tuskin suoraan sanottuna kuulostavat heistä todennäköisesti huomattavasti vähemmän mieltä kiihottavilta kuin somalien ja homoseksuaalien laivaaminen Ahvenanmaalle. Kyse ei aina välttämättä ole edes ajattelukyvyn puutteesta, vaan ympäristöstä, joka ei rohkaise kysymään oikeita kysymyksiä. 

      Miksi isänmaallisuudellaan retostelevan ja sanoja veteraanien suuhun työntävän puolueen kaikki tavoitteet edistävät Venäjän valta-asemaa Suomea kohtaan?

Tämä kohta voi aluksi tuntua hieman hämmentävältä. Se voi jopa herättää puolustusreaktioita kuten: ”Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vastustaneet puolustusvoimien määrärahaleikkauksia” tai ”Puolue edistää vahvaa ja itsenäistä Suomea”. Tämän kaltaiset kommentit kertovat kuitenkin lähinnä joko hämmentävän naiivista asenteesta ulkopolitiikkaan tai todellisesta sokeudesta nykymaailman ja lähimenneisyyden todellisuuksia kohtaan. 

Tosiasia on, että Suomella ei missään olosuhteissa ole resursseja käydä uskottavaa puolustussotaa mitään valtiota vastaan jolla on resursseja hyökkäykseen. Ainoa tapa varmistaa maanpuolustuksellinen uskottavuus nykymaailmassa on strateginen liittoutuminen muiden valtioiden kanssa. Liittolaisiksi tulee kuitenkin valita valtioita, joiden arvomaailma ja intressit yhtyvät omiin. 

Venäjä ei esimerkiksi ole todellisessa liitossa minkään muun valtion kanssa, sillä on ainoastaan kumppaneinaan valtioita, jotka ovat siitä tavalla tai toisella suoraan riippuvaisia. Tämä suhde tarkoittaa sitä, että Moskova voi sanella näiden maiden sisäpolitiikkaa huomattavan pitkälle ja sillä on lukuisia painostuskeinoja varmistaa tahtonsa toteutuminen. Myös Suomi on ajoittain kokenut Venäjän kylmän suurvaltapoliittisen painostuksen historiansa aikana, ja näistä kerroista viimeisimmät ovat tapahtuneet aivan viime aikoina. Ajatus siitä, että Suomi olisi Venäjälle tasavertainen rajanaapuri, on lyhytnäköisyydessään yksinkertaisesti lapsellinen. Luonnollisia liittolaisia esimerkiksi muista pohjoismaista tai EU:sta on Perussuomalaisten mielestä kuitenkin turha lähteä hakemaan. Puolueen mielestä on maan etu jäädä sotilaallisesti yksin. 

Jos Perussuomalaisten Venäjää myötäilevästä politiikasta haluaa löytää muita esimerkkejä, on puolueen kielipolitiikka toinen hyvä esimerkki. Ruotsin kieli ja suomenruotsalaiset ovat oleellinen osa maan historiaa ja sen länteen suuntautuvaa identiteettiä. Persuille tämä perinteisyys ja osa historiaa on kuitenkin jotain mikä täytyy saada purettua. Kysymys ei todellisuudessa ole muusta kuin syvällä piilevästä hurrivihasta, mutta jos motiivit jätetään tässä yhteydessä tarkemmin käsittelemättä, ei seurauksia ainakaan voi. Persujen retoriikassa korostetaan usein venäjän opetuksen lisäämistä. Vaikka kieli onkin epäilemättä hyödyllinen ja sen osaaminen valtti työelämässä, on kyseessä myös Venäjän näkökulmasta enemmänkin ”isännän valinta”. Ruotsi ei Suomessa ole vain kieli, vaan osa länteen suuntautuvaa kulttuuriympäristöä. Siitä luopuminen tarkoittaa automaattisesti katsomista toiseen ilmansuuntaan. 

Jos kielipolitiikan haluaa jättää keskustelun ulkopuolelle, on kuitenkin otettava vielä esille Perussuomalaisten EU-vastaisten tavoitteiden mahdolliset seuraukset. Nyt Suomi on osa yhtä maailman mahtavimmista valtioliittotumista, jonka edustaja voi keskustella tasaveroisesti Kiinan, Venäjän tai Yhdysvaltojen johtajien kanssa. Yksinäinen ”itsenäinen” Suomi olisi pohjoisessa sijaitseva kärpäsenlika, jonka mielipiteet ja tavoitteet hädin tuskin edes kuuluisivat suurvaltojen korviin. Kiihkonationalisteilta tuntuu menevän ohitse se tosiasia, että kylmä sota ja siitä seurannut Suomen erityisasema on ohitse. Suuressa mittakaavassa koko maamme voisi kadota kartalta, ja sitä ei edes huomattaisi maailmalla muuna kuin kurssien pienenä notkahduksena. Aktiivinen ja tiivis poliittinen liittoutuminen EU:ssa on paitsi taloudellinen etu, myös se megafoni, jonka ansiosta maamme vaikutusvalta säilyy edes nykyisellä tasollaan. Ilman EU:ta Venäjä voisi käytännössä sanella Suomelle missä mennään ja mitä halutaan, nyt voimme ainakin hakea turvaa ja varmuutta unionissa olevilta isommilta kavereiltamme. Perussuomalaiset kuitenkin järjestelmällisesti vastustavat tätä ja haluavat maamme palaavan Suomettumisen aikaan jonnekin 70–80 –lukujen käänteeseen. 

Taannoin eräs venäläinen lehti ylisti Persujen Venäjän etujen myönteistä politiikkaa. Puolue tuskin itse haluaa näyttäytyä Putinin käsikassarana, mutta sen politiikka on johdonmukaisesti palvellut etupäässä itäisen naapurimme toiveita. Minun mielestäni olisi suotavaa, että Persut tulisivat rehellisesti asiassa esille ja myöntäisivät pitävänsä Venäjää EU:ta parempana liittolaisena. Minulle henkilökohtaisesti isänmaallisen leikkiminen ja veteraanien häpäiseminen äänien toivossa on häpeällistä toimintaa - erityisesti jos pitkän tähtäimen tavoitteena on saada Suomen ulkopoliittinen tilanne samaan tilaan kuin se on esimerkiksi Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Tiedän myös useiden puolueen kannattajien olevan tässä asiassa samaa mieltä kanssani. 

          Miksi Perussuomalaiset haluavat tärvellä Suomen luonnon?

Silläkin uhalla, että kuulostan tätä kysyessäni Vihreiden jäseneltä, täytyy minun ottaa esille Persujen johdonmukainen ympäristölakien vastustus. Jos puolueelta asiaa kysyy, ovat yksittäisten verkkokalastajien oikeudet tärkeämmät kuin Saimaannorpan säilyminen, lievät petojen aiheuttamat vuotuiset vahingot tarpeeksi suuri syy tappaa sudet sukupuuttoon maastamme ja tehtaiden oikeus rajattomiin päästöihin tärkeämpää kuin puhdas ilma. 

Timo Soini on henkilökohtaisesti sanonut, ettei hän usko ilmaston lämpenemiseen ja vastustaa kaikkia sitä hidastamaan pyrkiviä ympäristölakeja. Tieteen tulokset eivät puolueen puheenjohtajalle toki ole ennenkään olleet tärkeitä, sillä Soinin mukaan kenen tahansa mielipide on yhtä tärkeä kuin asiaa vuosia tutkineiden ammattilaisten. Asiaa toki usein perustellaan puolueessa Suomen päästöjen vähäisyydellä verrattuna esimerkiksi Kiinan päästöihin ja luontoa suojelemaan tähtäävän lainsäädännön hankaloittavan maan asemaa globaalissa kilpailussa. Minä itse henkilökohtaisesti pidän elämän jatkumista lyhyen tähtäimen voittoja tärkeämpänä asiana ja Suomen päästöjen pienuuden taakse turvautumista moraalisena pelkuruutena. ”En minä tappanut kuin yhden, maailmassa on paljon pahempiakin murhaajia”. 

Suomen valtti esimerkiksi matkailumaana on nimenomaan harvinaisen puhdas ja runsas luonto. Emme pysty kilpailemaan gourmet-elämyksillä tai halvoilla hinnoilla, mutta järvemme, josta voi halutessaan vaikka juoda, ovat todellinen ässä hihassamme. Perinteisen raskaan teollisuuden hitaasti kuollessa, on sen tekohengittäminen ympäristölakien tuhoamisella erittäin lyhytnäköistä ja vastuutonta toimintaa. Vaikka turismi ei ehkä työllistä suoraan samalla tavoin kuin tehtaat, on se kuitenkin välillisesti erittäin merkittävä tulonlähde maallemme. Minun mielestäni on tyhmää hankaloittaa kasvavan alan toimintaa pienien lisävoittojen tähden. Talvivaaran katastrofi on ollut mahdollinen vain ympäristölainsäädäntöä halveksivien poliitikkojen tähden, jollaisia Persuilla tuntuu muuten olevan puolueellinen. 

          Ostaisitko sinä tältä mieheltä auton?

Ottaisin vielä tämän kirjoituksen lopuksi esille erään asian, joka tuntuu usein poliittisen keskustelun kuumentuessa unohtumaan. Poliitikoilla/kansanedustajilla on kaksi tärkeää roolia 1) maan asioiden hoitaminen (lue: rahan jakaminen ja lakien säätäminen) 2) maan edustaminen ulospäin. 

Kokoomus ei ole koskaan kuulunut suosikkipuolueisiini ja pidän sen arvomaailmaa osittain hyvinkin vieraana itselleni. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että he ovat onnistuneet kehittämään pragmaattisen asianhoitajien ja kauppamiesten –imagon puolueelleen ja näiden olevan juuri niitä asioita mitä maassamme tarvittaisiin lisää. Tällä hetkellä liian moni kansanedustaja ja hallituksen jäsen keskittyy kansakunnan moraalin vahtimiseen ja holhousvaltiokehityksen edistämiseen, sillä ne ovat verrattain helppoja toiminnan kenttiä. Minun mielipiteeni on, että maamme kaipaa ensisijaisesti ihmisiä, jotka osaavat tehdä päätöksiä empatialla ja harkinnalla, mutta myös karismaattisia myyntitykkejä, jotka saavat maamme näyttämään hyvältä. 

Perussuomalaiset eivät ole hyviä kummassakaan edellä mainituissa tehtävissä. Puolueen vaikutus kuntapolitiikassa on ollut pääsääntöisesti parhaimmillaankin vain tyydyttävää tai konsensusta ylläpitävää, ja valtakunnanpolitiikassa lähinnä hyökkäävää ja hajottavaa. Puolueen edustajista vain harva osaa tuoda itseään edustavasti esille, puhuu kieliä tai pystyy keskustelemaan hyvällä yleissivistyksellä ulkomaalaisten diplomaattien kanssa. Hakkaraisesta, Oinosesta ja Immosesta lähtien puoleen edustajat ovat jäykkiä tai karkeita. Heitä on mahdotonta ottaa todella vakavasti tai he onnistuvat vain kuulostamaan sosiaalisesti häiriintyneiltä punaniskoilta. Soini on puolueen karismaattisin ja viihdyttävin puhuja, silti hänen BBC-haastattelunsa antoi ilmi paitsi hänen kielitaitonsa puutteet, myös hänen politiikkansa takana ammottavan tyhjyyden ja uskonnollisen fanatismin. Suomi ei tarvitse sellaista edustusta maailmalle.

Perussuomalaisten joukossa on epäilemättä monia autokauppiaita ja liikemiehiä, mutta puolueen kansanedustajissa särmää ja edustavuutta on turha lähteä hakemaan. Näiltä ihmisiltä minä en ostaisi autoa edes alennuksella.

Mikä näissä porukoissa mättää – Ajatukseni yksittäisten puolueiden ongelmista

Tämän blogin tavoite ei ole ajaa minkään yksittäisen poliittisen puolueen tai ajattelutavan asiaa. Joitain asioita toki vastustan, mutta ymmärrän samalla edustavani vain yhtä ajatusvinkkeliä. Tämän tekstin tarkoitus on puolestaan kartoittaa omaa TÄMÄNHETKISTÄ suhtautumistani suomalaisiin puolueisiin ja niiden ongelmiin. En ole yhdenkään puolueen jäsen, enkä johdonmukaisesti äänestä yhtäkään niistä vaaleissa. Toivoisin ihmisten äänestävän tilanteen mukaan sokean puolueuskollisuuden sijaan, ja pyrkivän äänestämään omien etujensa sijaan porukkaa, jonka hän kokee parhaiten ajavan meidän kaikkien asiaa. Ja mielipiteensä muuttaminen on oikeasti ihan jees.

Kokoomus

Puolue on onnistunut keräämään suosiota ennen kaikkea asiallisella ja ”realiteetteihin” pohjautuvalla imagollaan. Vanha porvareiden ja rojalistien sikarikerho ei kuitenkaan ole päässyt eroon kovasta oikeistolaissiivestään ja Amerikan republikaaneita lainatuista yksityistämisen teeseistään. Puolueen asiallista linjaa painaa erityisesti puolueen äärioikeistolainen nuorisojärjestö, jonka aloitteet ja mielipiteet lähentelevät enemmän Perussuomalaisten kuin emopuolueensa linjaa. Kokoomus haluaa esiintyä pragmaattisena, mutta sen konservatiivisten ja liike-elämän johdolle kumartavien linjojen takaa löytyy oma ideologia, jonka mukaan ihmisen arvo on mitattavissa rahalla ja vapaa markkinatalous on alttari, johon keskiluokka kannattaa uhrata. Ajoittain huomaan nyökkäilevän Kokoomuksen ajamien asioiden kanssa, mutta en pysty samaistumaan poliittiseen ryhmään, jonka mielestä palkkaani olisi alennettava ja opintotukeni poistettava. 

SDP

Sosiaalidemokraatit olivat pitkään edustuksellinen puolue, joka ajoi vahvojen ammattiliittositeidensä avulla samaan aikaan sekä keskiluokan että työväen etuja, ja onnistui parantamaan valtavan määrän asioita, jotka nyt katsotaan jo itsestäänselvyyksiksi. Puolue on kuitenkin Lipposen aikojen jälkeen jumiutunut poliittiseen umpikujaan, ja siltä puuttuu kunnollinen suunta sekä johtajuus. Sen sijaan, että puolue pitäisi kynsin hampain kiinni ideologiasta ja saavutetuista eduista, tulisi sen kehittää uusia ideoita uuteen maailmantalouden tilanteeseen. SDP:llä on Suomessa suuri potentiaalinen kannattajakunta, mutta sen nykyinen karismaton ja jäykkä puheenjohtaja sekä poliittiset muumioedustajat ovat onnistuneet karkottamaan äänestäjiä joukoittain. En siten usko, että SDP:llä on vahvaa tulevaisuutta niin kauan kuin sen johtajisto pysyy samana. 

Perussuomalaiset

Olen kirjoittanut persujen ongelmista jo paljon. Kyseessä on osin ymmärrettävän poliittisen turhautumisen purkautumiskanava, jolla on muutamia hyviä ajatuksia, mutta jonka äärioikeisto ja äänekkäiden demagogien joukko on kaapannut. En usko puolueesta olevan maallemme muuta kuin haittaa, mutta pidän myös harmillisena, että niin moni ihminen uskoo niin voimakkaasti tämän joukkion toimintaan. Puolueen johtaja on ahdasmielinen kiihkokatolinen, joka vastustaa ehkäisyä, aborttia ja naisten ja miesten välistä liian vapaata kanssakäymistä. Vaikka retoriikka olisi viihdyttävää, on tämä kombinaatio historian väärällä puolella. Toivon vain, ettei tämä populistinen auto-onnettomuus aiheuta ajan myötä liikaa vahinkoa, jos se nousee vielä nykyistäkin suositummaksi. En usko, että kansa aina tietää parhaiten.

Keskusta

Fakta on, että suurin osa suomalaista asuu Kehä III:n ulkopuolella. Päätöksiä tekevät eivät tätä aina muista. Hyvin nopeasti eteläisestä Suomesta poistuessa joukkoliikenne käytännössä loppuu ja olosuhteet muuttuvat huomattavan erilaisiksi kuin Helsingissä. Keskusta on perinteisesti ollut maanviljelijöiden ja taajama-alueen ulkopuolella asuvien puolue. Minusta on tärkeää, että myös nämä ihmiset muistetaan ja heidän asiaansa ajetaan voimakkaasti. Keskusta ei kuitenkaan puolueena ole pystynyt viimeisinä vuosina muuhun kuin poliittiseen kähmintään, korruptioon ja takinkääntöihin. Sen oppositiopolitiikka on epäjohdonmukaista verrattuna sen käytökseen vallassa ollessa, eikä se mielestäni myöskään ole onnistunut löytämään ajamiensa asioiden ydintä. Henkilökohtaisesti pidän maakuntien elämänmahdollisuuksien ja infrastruktuurin kehittämistä tärkeänä. Kepu ei niiden suhteen kuitenkaan onnistu kuin pettämään. Suomen maakuntia ei pidetä hengissä vetoamalla vain perinteisiin, eikä puolueella ei ole tarjota mitään muuta kuin vanhoja ja jäykkiä ratkaisuita. 

Vihreät

Minulla on hieman kaksijakoinen suhde Vihreisiin. Olen äänestänyt puoletta useasti, ja mielestäni puolueella on monia nyky-Suomen lahjakkaimpia yksilöitä ehdokkaina sekä hyviä ajatuksia maamme tulevaisuudesta. En kuitenkaan voi sanoa kannattavani ryhmää aukottomasti. Vihreissä on mukana myös fanaatikkoja, idealisteja ja haihattelijoita, jotka ovat täysin pihalla todellisesta elämästä ja sen haasteista. Minulle luonnonsuojelu on tärkeä asia, mutta en voi kannattaa lyhytnäköisiä lakialoitteita, jotka hankaloittavat tavallisten ihmisten elämää ja pahimmillaan jopa kääntyvät tarkoitustaan vastaan. Vihreiden ongelmana on myös sen leimautuminen yhden asian puolueeksi, joka ei saa asioita aikaiseksi. Minun mielestäni puolueen tulisi pyrkiä politisoimaan sen ajamia asioita nykyistä ankarammin ja kertomaan tarkemmin sen saavutuksista ja pyrkimyksistä. Haluan tietää, mitä äänelläni saan.

  

Vasemmistoliitto

Minun mielestäni Suomen vasemmisto ei ole onnistunut ollenkaan hyödyntämään talouskriisiä ja koventuneita arvoja kampanjoissaan tai tarjoamaan hyviä vaihtoehtoja nykypolitiikalle. Puoluetta rampauttaa jakautuminen Vihreitä lähellä olevien (usein) kaupunkilaisten siipeen ja vanhakantaisiin kommareihin, jotka vastustavat kaikkea rahatalouteen liittyvää puhtaasti periaatteesta. Puolueella ei ole todellista yhtenäistä keskustaa sen puheenjohtajaa lukuun ottamatta, ja sen tavoitteet tuntuvat osin keskenään ristiriitaisilta. Vasemmistoliitto on työväen puolue, jonka työväki on osin hylännyt. Ellei puolue uudistu ja keskitä tavoitteitaan, uskon sen kannattajien määrän laskevan jatkossakin. Toisaalta puolueen puheenjohtaja on median sekä nuorten suosiossa, ja hän on onnistunut ihailtavasti välttelemään sudenkuoppia, joihin muut Kataisen hallituksen jäsenet ovat putoilleet.

Kristillisdemokraatit

En usko jumalaan konseptina tai henkilönä, en usko Raamatun auktoriteettiin, en usko kristittyjen moraaliseen ylemmyyteen, en myöskään usko tarvitsevani jatkuvaa holhousta valtion puolelta. Uskon siihen, että oman elämänsä avustettu päättäminen voi olla joskus paras ratkaisu, ja että alkoholi on kohtuudella (ja silloin tällöin myös vähän runsaammin) nautittuna ihan ok. Kuulun myös siihen ihmisryhmään, jonka mielestä tasa-arvoinen avioliittolainsäädäntö on välttämättömyys. Lisäksi minulla on myös erittäin vahva usko siihen, että uskonto täytyy pitää erillään valtiosta. Ei siis oikein kolahda. 

RKP

Olen kotoisin alueelta, jossa ruotsia ei kuule juuri missään koulun ulkopuolella ja jossa ihmisillä on syvään juurtunut epäluuloisuus suomenruotsalaisia kohtaan. Kun muutin pääkaupunkiseudulle, ja välissä Jyväskylään, opin kuitenkin pitämään sekä ruotsin opiskelusta, että sen käytöstä. Suomenruotsalaisten intressit esimerkiksi kulttuurin ja vähemmistöjen (okei… etupäässä omansa) ajamiseen resonoivat omieni kanssa vahvasti. En kuitenkaan pidä puolueen yksisilmäisestä kielipolitikoinnista tai sen edustajien holhousvaltioon pyrkivistä aloitteista. Puolue on pysynyt kauan hallituksessa ja sen tavoitteena tuntuu olevan lähinnä status quon ylläpitäminen. Sympatiani ovat kielivähemmistön puolella, mutta toivoisin, että puolue käyttäisi aikansa myös uusien ratkaisujen keksimiseen pelkän puolustustaistelun sijaan.

Näpit irti opintotuesta! 20.3.2013

Opintotuen puolesta - Typeryyttä vastaan

En ole varsinaisesti sitä tyyppiä joka juoksee mielenosoituksissa. Minusta ne ovat mielipiteen ilmauksina toki huomattavasti tehokkaampia kuin esimerkiksi tämänkaltaisten blogitekstien kirjoittelu, saati sitten sosiaalisessa mediassa itkeminen, mutta en pidä suurista väkijoukoista. Suurina joukkoina ihmiset ovat helposti johdateltavissa ja alistuvat helposti määkimään demagogisia yksinkertaisuuksia agitaattorin toimesta. 

Tänä keskiviikkona kuitenkin liityin elämäni ensimmäiseen mielenosoitukseen tuhansien muiden opiskelijoiden rinnalla. Aleksanterin torilta alkanut kylttikulkue jatkui Eduskuntatalon eteen, jossa joukko eri puolueiden edustajia kertoi kannoistaan niin sanotun opintotukiuudistuksen suhteen. Kaiken kaikkiaan pidin poliitikkojen esiintymistä lähinnä häpeällisenä.

Erityisen huono esitys saatiin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten edustajilta, joiden kiertely ja tilanteen käyttäminen puolueensa nokitteluun tuntui suorastaan halvalta. En yleisestikään pidä edellä mainituista puolueista, mutta yleensä heidän retoriikassaan on sentään jonkinlaista tilannesidonnaisuutta. Perussuomalaisten tavoite tuntuu heidän edustajansa puheiden perusteella olevan hallituksen kaataminen ennen vaaleja millä hinnalla tahansa. En edelleenkään ymmärrä, miksi kukaan äänestää kyseistä umpimielisten sosiopaattien kerääntymää.

Mielenosoitus sujui kuitenkin alusta loppuun rauhallisesti ja pian puolueiden tyhjältä tuntuvien lupausten jälkeen tuhannet opiskelijat hälvenivät Helsingin aurinkoiseen iltapäivään. Olen kuullut arvioita noin 5 000 osallistujasta, mutta määrä vaikutti ainakin kulkueen aikana huomattavasti suuremmalta. Kokemuksena meidän pieni kävelyretkemme oli hyvin raitistava. Taidan osallistua mielenosoituksiin jatkossa aktiivisemmin.

Miksi opintuki on säilytettävä nykyisenkaltaisena ja miksi se tarvitsee parannuksia?

Aina välillä tiukkoina taloudellisina aikoina virkamiehet ja päättäjät alkavat etsimään ihmelääkkeitä ongelmiin. Opiskelijat ovat hyvin usein ryhmä, jolle paitsi ladotaan kohtuuttomia odotuksia, myös lyödään pahiten erillaisin leikkauksin ja kiristyksin. Ajatus työurien pidentämisestä opintoja nopeuttamalla on pohjimmiltaan hyvä. Ei ole kenenkään etu, jos opinnot venyvät loputtomasti. Tämä ei kuitenkaan tapahdu köyhdyttämällä kokonainen kansanosa ja pakottamalla heidät työskentelemään täysipäiväisesti opintojen ohessa. Erityisesti Helsingissä pelkkä asumisen hinta pakottaa jo nyt opiskelijat erilaisiin osa-aikatöihin, jotka pahimmillaan vaikeuttavat opiskelun aikautauluja. Valmistumista pienikin työskentely jarruttaa merkittävästi, sillä jopa huonon työn edut tuntuvat luksukselta opiskelijaelämän rinnalla. Tämä tosiasia vaikuttaa olevan todella monelta päättäjältä kateissa - täysipäiväisesti pystyy opiskelemaan pelkän opintotuen varassa vain, jos on valmis asumaan pahvilaatikossa ja kuolemaan nälkään niin tehdessään. Muuhun pelkät tuet eivät riitä.

Tällä hetkellä paine työurien pidentämiseen kohdistuu opiskelijoihin, sillä ryhmä on ääniä kalastaville poliitikoille huomattavasti lempeämpi kuin suuret ikäluokat. Eläkeiän nostaminen edes muutamalla vuodella on itkevien massojen edessä poliittinen umpikuja. Opiskelijat ovat heille paljon helpompi uhri; Lauma nuoria, jotka on mahdollista käsitellä suurena kasvottomana ryhmänä, sen sijaan että mietittäisiin päätösten käytännön seurauksia usein kurjuudessa eläville nuorille ihmisille. 

Yksinkertaistettuna juttu on näin: Jos minut pakotetaan tukien leikkauksien takia työskentelemään täyspäiväisesti opintojen ohessa, valmistumiseni tulee lykkääntymään vuosilla. Jos sen sijaan jatkuvien rahahuolien sijaan saisin keskittyä touhuamaan opinnoissani, ja päättäjät yliopistolla ja valtion huipulla sitoutuisivat auttamaan ja tukemaan prosessia - esimerkiksi tutkintorakenteita selkeyttämällä ja kesäkursseja järjestämällä - pystyn mahdollisesti valmistumaan tavoiteajassa tai sitä ennen. Ajatus siitä, että minun vähien rahojeni vieminen tai entistä suurempi velkaantumiseni helpottaisi opiskeluani on täysin absurdi. 

Oikeistolainen ajatus ihmisten kannustamisesta tuntuu muuten hyvin paljon samalta kuin nälkäkuolemalla kiristäminen, mutta on varmasti semanttisesti täysin eri asia.

Toivon, että mielenosoituksella näytimme puoleiden edustajille ainakin opiskelijoiden olevan tosissaan asiansa kanssa. Kyseessä on merkittävä tulevaisuuden äänestäjäryhmä, joka maksaa työllään eläkkeet jo lähitulevaisuudessa. Voin ainakin omasta puolestani sanoa, että jos huomisen kehysriihen päätökset syöksevät minut entistä suurempaan kurjuuteen, tulen varmasti muistamaan ketkä asiasta vastasivat vielä vuosien päästäkin.